Ritarien lohkojaot kaudelle 2014 julkaistu

Näin kevään tullen piiristä on tullut alkavan kauden lohkot kaiken kansan nähtäväksi. Vitosen joukkueella on edessä muutto tutusta ykköslohkosta kakkoseen, kun taas Kutosen ryhmä jatkaa edelleen ykköslohkossaan.

Vitosen kakkoslohkossa Yön Ritareiden kanssa noususta kilvoittelevat paikallisvastustajat AFC Campus, KY-Sport, sekä FC NU. Sudettialueilta vastaan asettuvat kaarinalaiset KaaPS ja LTU2 sekä raisiolainen RaiFu. Pidemmät vierasmatkat löytyvät Sauvosta miljonäärijengi Peimari Unitedin kotiareenalta, Alastaron Urheilijoiden samettinurmelta, Mynämäen Pallon maaseutuidyllistä sekä perinteiset Salon seudun pelireissut Someron Voiman ja Salon Vilppaan kakkosjoukkueiden vieraana.

Vitosen sarjasysteemi on vanha tuttu: lohkovoittajat nousevat Neloseen ja kolme viimeistä putoavat Kutoseen kaksinkertaisen sarjan päätteeksi.

Kutosessa matkustaminen jää vähemmälle turkulaisvoittoisen lohkon ansiosta. ÅCF2:n kanssa turkulaisia edustavat FC Dynamo, KuuLa, Ponteva, FC Koivu, AKT ja TPK3. Maalaiskuntamatkoja tulee sentään kaksi. Yksi Piikkiöön PiPS 2:n vieraaksi, ja toinen Paimioon PaiHa 3:n kuntoa mittaamaan.

Myös Kutosessa pelataan kaksinkertainen sarja. Jokaisen kolmen lohkon kaksi parasta nousevat Vitoseen.

Otteluohjelmat julkaistaan lähiaikoina.