Yön Ritarien kausiennakko vuodelle 2015

Talvi on perinteisesti toimituksessamme aikaa jolloin lyijykyniä teroitetaan valmiiksi kevättä varten osa-aikaisen reportterikatraamme levätessä otteluraporttiruuhkaa varten. Nyt kun tuo inha vuodenaika on kuitenkin selätetty, on aika luoda katsaus harjoituskauden tapahtumiin ja ennakoida alkavaa pelisesonkia.

Lähtökohdat:

M. Roosin luotsaama Vitosen joukkue on kaudesta toiseen parantanut otteitaan niin pelillisesti kuin tuloksellisestikin. Viime kauden kolmossijaa ja 41:n pisteen pottia lähdetään jälleen parantamaan. Roos jatkaa odotetusti valmennuksessa.

M. Arppen suojatit pelasivat viime vuonna parhaan kautensa Kutosessa sijoittuen lohkossaan myöskin kolmanneksi. Nousu Vitoseen jäi kahden pisteen päähän. Kabinetissa tarjottua nousua ei haluttu käyttää hyödyksi, sillä nousu on sen verran kiimaa nostattava tapahtuma että sellaiset on seurassamme tapana hoitaa pelaamalla. Arppe jatkaa myöskin valmentajana, ja saa aisaparikseen I. Halénin.

Pelaajauutisia:

Seurassa perustamisesta asti pelannut Jami Jaatinen lopetti jalkapallouransa. Ainakin vähän lopetti, sillä mies on vähän niinkuin mukana välillä neppailemassa. Vähän niinku reeneissä ainakin. Jaatisen vyölle kertyi ÅCF-haarniskassa kunnioitettavat 28 virallista ottelua, joissa tilastoihin merkittiin 15 maalia, viisi varoitusta, ja yksi ulosajo. Jampalle leppoisia eläkepäiviä!

Ritarien Maratontaulukon kärkisijaa hallussaan pitänyt Aleksi Moilanen siirtyi Kolmosen Jyrkkälän Tykkeihin. Matadorin ansioluettelossa komeilee 85 Ritarikamppailua, kolme maalia, viisi varoitusta, ja yksi ulosajo. ÅCF toivottaa Moilasen Toyotalle tsemppiä Kolmosen vieraspelireissuihin. Vaihtokauppana Jyrkkälästä löytyi matkatoimistollinen Ilosen Mikkoa (ei se golffari), joka on jo treenipeleissä päässyt maalin makuun. Win-win molemmille seuroille.

Turun suosituimpana kasvukeskuksena on muutoinkin ollut helppo paistatella, sillä seuraan muuttajia on tullut talvella ovista ja ikkunoista. Mathias “Cruise” Hagsbergin, Boenischin Lassen, Hedmanin Pekan, Jopi Koskisen, Joonas Tuomisen, Ikosen Jannen, Jesse Bergbomin, Mäkelän Miron, Juho Koskimäen, Atte Ketolan ja Samuli Rönkkösen hankinnoista on raportoitu toimitukseen. Valmennusjohdolla lienee jo käsitys uusien pelaajien joukkueista ja pelipaikoista, mutta kaikkia kortteja ei ole haluttu julkisuuteen paljastaa. Harjaantuneella silmällä on havaittu ainakin se, että A. Ketola torjuu tolppien välissä, Cruise hölkkäilee broidinsa kanssa keskikentällä, Boenischia ja Mäkelää on peluutettu treenipeleissä puolustuksessa ja keskikentällä, ja Tuominen on oiva lisäys paikkoja tuhlaavaan hyökkäykseen.

Miten talvi meni?

No oli kylmä ja räntää satoi. Seuran puheenjohtaja pakeni toviksi Thaimaahan kun kausimaksuja napsui seuran tilille. Lenkkirinki pyöri läpi koko talven vaihtelevin vahvuuksin, ja hallin lepakkovuorolla treenattiin joka perjantai lähes hävyttömän myöhään. Tästä huolimatta harjoitusvahvuudet yllättivät valmennuksen kuin talvi autoilijat, sillä parikymmentä päätä pe-illan treeneissä oli pienimmästä päästä. Parhaimmillaan Impivaaran hallin puolikkaalla oli yli 35 ukkoa läsnä, emmekä jaksa uskoa että syynä oli toisella puolikkaalla kainalomunaa paiskoneet Trojansin naiset.

Treenipelejä kertyi muutama enemmän kuin viime kausina, mutta vastapainoksi cupeista lähdettiin laulukuoroon aiempaa nopeammin. Totutusti seinä nousi vastaan Kolmsen jengien tullessa vastaan, joten tavaramerkiksi muodostunut “yksi Kolmosen päänahka kaudessa” jäi tänä talvena haaveeksi. Tästä huolimatta pelillinen kehitys on ollut nousuvoittoista, joten on syytä odottaa molempien joukkueiden osalta vahvaa avausta kauteen.

Ja miten nyt menee?

Viidennen virallisen kautensa huomenna aloittava Åbo Club de Fútbol on tätä nykyä n. 60 miehen vahvuinen joukko jalkapallolle sydämensä menettäneitä herrasmiehiä. Meillä on edelleen hauskaa kentällä, ja toivomme että teillä on yhtä hauskaa kenttien laidoilla. Kiitollisina aiempien kausien tuesta toivotamme teidät kaikki kannustamaan paikallista jalkapalloseuraanne menestykseen jälleen tänä vuonna!