Prologi

Åbo Club de Fútbolin esi-isä FC Länkkärin Haukat perustettiin Kimppaliigaan jo joskus 2000-luvun alkupuoliskolla. FC Interissä kannuksensa saaneet pelimiehet halusivat irtautua vakavasta seuratoiminnasta ja pelata jalkapalloa taas samasta syystä, miksi harrastuksen aikanaan aloittivatkin – pelin pelaamisen hauskuudesta.

Olihan se hienoa aikanaan pelata Suomen yhdessä parhaista juniorijoukkueista Kasper Hämäläisen, Joni Ahon, Jermu Gustafssonin ja Sami Sanevuoren kaltaisten pelureiden kanssa, ja ottaa nuorelta Roman Eremenkolta luulot pois Klubia vastaan. Kuitenkin Kuninkojan pikkukentältä kaveriporukan keskeltä löytyivät ne aidot onnistumisen ilot, joista kulttijoukkue Länkkärin Haukoissa saatiin nauttia aina vuoteen 2010 saakka.

TPS-kasvatin ja myöhempien Inter-vuosien pelikaverin, Harri Laiston, kanssa leikittelimme useana vuonna ajatuksella perustaa oma jalkapalloseura. Pelikokemukset muissa alasarjajoukkueissa opettivat ja kasvattivat sen verran, että halusimme perustaa ympärillemme joukkueen, jossa päättäisimme kaikesta itse, ja jossa kaikki nauttisivat pelaamisesta tasoistensa pelikavereiden kanssa.

Vuoden 2010 kesällä aloimme kartoittaa vanhojen pelikavereidemme halukkuutta liittyä joukkueeseemme. Useat näyttivät alusta asti vihreää valoa, vaikka joukossa olikin jonkin verran epäluuloa siitä, että jääkö seuran perustaminen taas vain puheen tasolle ja kauniiksi ajatukseksi.

Perustamiskokous pidettiin syyskuussa Olavin Krouvissa ja paikalle saatiin sen verran jätkiä, että pyörät oli laitettava toden teolla pyörimään.

Nimi ja tunnus

Nimen piti alun perin olla Länkkärin Haukkojen perinteitä kunnioittaen FC Haukat. Sen niminen joukkue oli kuitenkin jo olemassa, joten oli keksittävä jotain muuta. Laiston Italo-futissympatioiden ja allekirjoittaneen brittijalkapallofanituksen vuoksi nimi ei voinut olla United tai Associazione, joten sitä päätettiin hakea puolueettomalta maaperältä, Espanjasta.

Kuninkaallinen Real Turku Club de Fútbol? Turku ei sopinut suuhun, jotain kansainvälisempää. Haetaanpas Ruotsista Åbo. Real Åbo Club de Fútbol? Ei, liian pitkä. Åbo Club de Fútbol, ÅCF, Turun Jalkapalloklubi, se on siinä. Kotipeliasun väriksi musta ja vieraiksi valkoinen. Lempinimeksi lepakkomieheltä varastettu Yön Ritarit, The Dark Knights. Logon pohjat syntyivät Ville Klamin päästä, viimeistely tapahtui allekirjoittaneen Photoshopissa.

Seuran perustaminen sisälsi ehkä jopa odottamattoman suuren paperisodan ja rahaakin kuluu enemmän kuin kuviteltiin. Kuitenkin seura on nyt perustettu ja toiminta vakaalla pohjalla. Jätkiä on ringissä lähemmäs kolmekymmentä, tukikohtana ja pääsponsorina toimii tyylikäs B4R, ja vieraspeleihin kuljetaan Turun Citybus Oy:n bussilla.

Tervetuloa seuraamaan Åbo Club de Fútbolin otteita Raunistulan KHT:lle. Kauden 2011 kirkkaana tavoitteena on nousu Vitoseen, ja sitä kautta pyrkimyksenämme on löytää oma paikkamme Turun jalkapallokartalta.

Turussa huhtikuun 10. päivä 2011

Juhani Koskinen
Varapuheenjohtaja
Åbo Club de Fútbol